Ludisia discolor, originally uploaded by finnarct.

Ludisia (Ludisia discolor) on harvoja mullassa kasvatettavia kämmeköitä. Vaikka kukka on näinkin näyttävä, sen lehdet ovat viellä koristeellisemmat – sekin poikkeuksellista kämmekköjen joukossa. Lehtien kuvaamiseen oli nyt liian pimeää mutta hyvä kuva löytyy Botany Photo of the Day -sivustolta. Netistä löytyyy muutakin tietoa ja myös kasvatusohjeita.

Sen kukinta-aika sattuu meillä joulun tienoille. Kasvitieteellisessä se kukkii nyt. Täällä sitä voisi sanoa talvikämmekäksi

Start Slide Show with PicLens Lite

Tammikuussa talven selän taittuessa eteläafrikkalaiset aaloet kukkivat näyttävästi Kasvitieteellisen puutarhan kaktushuoneessa. – Kasvihuoneet muuten eivät enää ole auki viikonloppuisin! Syynä on yliopiston varain pula.

Ulkopuutarhat ovat sanonnan mukaan auki aamusta iltapimeään, mutta eivät portit ole kiinni pimeälläkään. Viime päivinä kuuraa on riittänyt, mutta eilen ei auringonpilkahdustakaan. Kuuraiset puut ovat komeimmillaan joko auringossa tai kuun valossa – mutta nyt on tyydyttävä tähän harmaanvalkoiseen – neutraaliin – maisemaan:

Start Slide Show with PicLens Lite

Tässä on kartta järviruo’on nykylevinneisyydestä Oulussa.  Kartta perustuu Oulun kasvit -kirjan kartoituksiin, vaikka se julkaistiinkin hiukan erilaisena sitten kirjassa. Tämä on siis oma työversioni. Pallukan suuruus kuvaa tässä järviruo’on yleisyyttä ko. kilometriruudulla. Ero Leiviskän tietoihin on suuri – hän mainitsee ruokoa enemmälti vain Kempeleenlahden pohjukasta.  Oulun nykykartassa on katkoksen tapainen vain pohjoisessa Piimäperän rannalla, entisen laitumen kohdalla.

Tämä ruovikoituminen on ihmeellisen nopeaa ja tehokasta. Oulun kasvit -kirjassakin pidämme syynä laidunnuksen ja niiton loppumista ja mm. järviuo’on kulottamista.  Minua on alkanut ihmetyttämään tämä selitys.  Voiko se kattaa koko muutoksen? Laidunneettiinko ja niitettiinkö tosiaan jokainen aari? Entä miltä rannikko näytti silloin kun täällä ei vielä laidunnettu? Kasvillisuus ei varmaankaan ole nyt palannut johonkin alkuperäisempään tilaan? Monet Pohjanlahden endeemiset kasvit kärsivät nyt selvästi ruo´ikoitumisesta, mm. ruijanesikko.

Ehkäpä laidunnusta ja niittoa tärkeämpää on kuitenkin ollut yleinen rehevöityminen? Tosin minulle on epäselvää, mitä se tarkoittaa tai mitä sen takana taas on. Leiviskän teoksessa on kuvauksia sellaisista rantatyypeistä, joita mielestäni Oulussa ei enää ole. Leiviskän aikana rannoilla oli vähemmän kasvillisuutta, enemmän kivikkoa. Viimeisen sadan vuoden aikana ovat ruovikoituneet sekä laitumet että hänen merkitsemänsä kivikkoiset niittyrannat. Laitumet ehkä muita voimakkaammin! Laitumet saattoivat paitsi ensi vaiheessa rajoittaa ruovikkoa, myös lannoittaa ja muokata maata järviruo´olle sopivammaksi! ? Ehkä sillä oli tällainen kaksisuuntainenkin vaikutus.

Tässä on kuva Taskilan venesatamasta pohjoiseen. Järviruokovyöhyke on lähes yhtenäinen, mutta aukkojakin on vieläm vaikka niitä ei kuvasta huomaa.

Olisipa vanhoja valokuvia rannoilta! Ne olisivat arvokkaita.

Start Slide Show with PicLens Lite

Äskettäin ilmestyi Oulun seudun ympäristötoimen Oulun ympäristön tila 2009 -raportti. Vastaavia raportteja on vuosilta 2001 ja 2005. Raporttia esiteltiin radiossa ja jo sieltä kuulin tämän Oulun seudun merenrantojen vyöhykkeitä kuvaavan lauseen, joka jäi sitten pyörimään mielessäni:

“Kasvillisuus kasvaa vyöhykkeinä mereltä maalle siirryttäessä, tavallisesti rannan hiekkasärkät vaihettuvat merenrantaniittyihin, edelleen pajuvyöhykkeeseen ja ylempänä lepikkovyöhykkeeseen, jotka kuivuvat koivuvaltaisiksi metsiksi ja lopulta kangasmetsiksi. Laidunnuksen ja niiton loputtua rantaniityt ovat paikoin pahasti ruovikoituneet ja pensoittuneet.”

Onko tosiaan niin että pensoittuminen ja ruovikoituminen johtuu vain laidunuksen loppumisesta? Ruovikoituminen on uusi ilmiö mutta pajupensaikot eivät. Pensoittuminen on osa luonnollista rantojen kehitystä, jota laiduntaminen on paikoin poistanut. Mutta miten on Oulun lähiseudulla? Laidunnettiinko täällä? Asiasta on kartta vuodelta 1902! Yli sadan vuoden takaa. Se löytyy kirjasesta “Iivari Leiviskä: Oulun seudun merenrantojen kasvullisuudesta” (1902).

Koska karttamerkit ovat hiukan epäteräviä, värjäsin tähän karttaan Oulun seudun rantalaitumet vihreällä.

(Olen värjännyt karttaa (vaalenvihreät) ja kirjoittanut isommalla OULU.)

Lähinnä Oulua olevia laitumia oli pohjoisessa nykyisen Oulun ja Haukiputaan rajan tai Kalimenjoen kahta puolta ja etelässä laajalti Nuottasaaren-Oritkarin alueella Kiviniemeen asti. Kartan alueella kapeita laitumia on Haukiputaalla ja Oulunsalossa.

Esittelen myöhemmin muitakin Leiviskän kuvaamia paikkoja – vaikkapa Hietasaaren rantoja – niin käy selvemmäksi miten rantakasvillisuus on muuttunut. Minusta tuntuu että matalakasvuisten rantaniittyjen häviämisen syyksi laitetaan liian yksipuolisesti vain laidunnuksen loppuminen. Rannoilla on tapahtunut jotain yleisempää rehevöitymistä ja erityisesti järviruoko on vallannut kaikenlaisia merenrantoja. Esimerkiksi ruijanesikkoa on kasvanut myös Hietasaaressa, vaikka siellä ei ole laidunnettu. Ruovikoitumiseen pitäisi jonkun perehtyä kunnolla. Ja jonkun pitäisi piirtää kartta siitä, missä Oulun seudun rannoilla ei nykyään ole ruovikoita. Selviäisi kai ilmakuvistakin.

Start Slide Show with PicLens Lite

Oulun kaupungin rannat ovat kaupunkilaisten mielestä pusikoituneet. Pusikot ovatkin maanousemarannan metsien ensimmäinen vaihe. Yleensä ne ovat kiiltopajua. Vanhoihin kuoleviin pajukkoihin syntyy seuraavaksi rantalehto, jossa kasvaa harmaaleppiä, tuomia, pihlajia ja hieskoivuja. Näiden vyöhykeiden leveys vaihtelee rannan kaltevuuden mukaan, mutta jyrkkiä rantojahan Oulussa ei juuri ole.

Ihmiset toivoisivat, että pusikoitten sijaan näkyisi meri. Mutta siihen liittyy monta ongelmaa, joita on yritetty ratkoa yläkuvan tapaan – tekemällä rantareittien läheisyyteen ns. näkymäakseleita. Kuva on Nallikarin pohjoispuolelta aivan leirintäalueen läheltä. Kiiltopajun kasvu ja harmaalepikon rehevyys on niin voimakasta, ettei niiden raivaus riitä. Sitä olisi tehtävä liki vuosittain. Siksi kuvan näkymäakseliin on perustettu niitty. Onkohan maatkin vaihdettu? Kuten kuvasta näkyy – melkoisia rakennelmia nämä yksinkertaiset aukiotkin.

Tällainen niitty ei kuitenkaan ole luontainen merenrannoilla. Onkohan sen sijaan mietitty hiekkarantaa? Mieluummin niukkaravinteista hiekkaa jostain Pikkaralan Hangaskankaalta kuin ravinteista merenpohjaa ihan rannan läheltä. Hiekkaranta voisi sopia paremmin maisemaan ja kasvillisuuteen. Nyt niityllä kasvaa mm. seittitakiaisia joka ei ole mikään rantakasvi… vaan luultavasti maakaatopaikkojen kasvi.   Kolmas asia on, että näkymäakselit ovat myös tuulitunneleita, jota luultavasti “imevät” voimakkaita virtauksia puuston sisään ja pyöräteille.

Näkymäakseleiden väliin jäävät metsät pitäisi vastaavasti jättää luonnontilaan. Niistä pitäisi itse asiassa tehdä jonkinlaisia suojelupäätöksiä, ettei niitä raivattaisi nokkos- tai mesiangervomuuntumiksi.

Mutta ei se meri joka paikassa näy näkymäakseleillekaan. Oulun matalat rannat ovat yhä sankempien ja laajempien ruo’ikoiden valtaamia. Järviruo’on leviämisestä ei ole oikein selvää kuvaa. Vuonna 1902 on julkaistu I. Leiviskän tutkielma Oulun merenrantojen kasvillisuudesta. Kirjasessa on piirrettyjä karttoja rannan kasvillisuusvyöhykkeistä, mutta rannat ovat muuttuneet niin suuresti, että karttojen sijoittaminen nykyaikaan on vaikeaa. Kuitenkin siitä käy ilmi, että matalaniittyiset kivikkorannat olivat paljon nykyistä yleisempiä.

Alla on kuva yläkuvan näkymäakselin rannan päästä. Kuva on otettu telellä, joten meri näyttää olevan lähempänä kuin onkaan. Mutta näkymäakselin edessä näkyy myös jo seuraavan pajuvyöhykkeen pioneerit.

Start Slide Show with PicLens Lite

Tältä näyttää luonnontilainen mesiangervotyypin lepikkolehto merenrannan tuntumassa. Kuva on kylläkin Iijokisuistosta, mökkitien varresta. Kuvasta näkyy, miten täälläkin mesiangervo röyhähtää kukkaan tien valoisassa reunassa. Mesiangervo on yksi rehevien rantametsien tyyppilajeista, ja sitä kasvaa monenlaisissa kosteissa metsissä, ojanvarsissa ja niittyjen eunoissa. Se on tuttu myös hylättyken peltojen merkkikasvi, jos kosteutta on riittävästi. Näissä metsissä sen pitää kurissa vain valon puute. Harvennetussa metsässä voi käydä näin:

Tällainen mesiangervotyypin koivikko on ihmisen toimien seurausta. Merenrannan koivikot ovat kuivemmalla maalla eikä siellä ole luonnostaan näin harvapuustoisia metsiä. Kyseessä on mesiangervotyypin lepikon (FiT) muuntuma. Tämäkin on karttoihin merkitty puistoksi – kyseessä on Lautatarhanpuisto Pateniemestä. Tätä voi pitää kauniinakin, mutta tuskin se suunniteltu on.

Rehevien rantametsien käyttö puistometsinä on ongelmallista. Varsinaisiksi puistoiksi ja puutarhoiksi ne soveltuisivat hyvin – maaperässä on lehtomultaa. Oulun porvariston tunnetuimmat huvilapuistot olivat Oulujoen suiston erityisen runsasravinteisiin rantametsiin rakennettuja! Mutta puiston ja puutarhan pito tällaisessa paikassa vaatisi paljon työtä.

Oritkarin – Äimäraution suunnalla on paljon mesiangervon vaivaamia metsiä ja niittyjä.  Tämä kuva on jostain Raatimiehenniityltä. Uskoisin, että tämäkin on joskus harvennettua rantametsää. Kuvassa järviruoko vaihettuu mesiangervoon.

Start Slide Show with PicLens Lite