Summer, originally uploaded by finnarct-in-the-middle-of-a-project.
Kasvitieteellinen puutarha on lämpimien ja kosteiden säiden ansioista nyt erityisen kukoistava, runsas ja rehevä.
Kuva on tulokas ja karkulaisosastolta, tässä puutarhakasveja.
Suorastaan pensasmainen kesäkukka, Lavatera thuringiaca, harmaamalvikki
Ja ukkonen tuli, kuten näinä päivinä yleensä
Toppilansaaren kasvillisuutta selvitettiin 2000-luvun alussa useaan eri otteeseen. Ensimmäiset selvitykset teki Oulun yliopiston Kasvimuseon väki. Raportissa käsiteltiin pääasiassa putkilokasveja ja kääpiä. Sittemmin toinen konsultti teki kasvien mahdollisesta sirrosta pari raporttia. Itse tein selvityksen Toppilan lajistosta vuosikymmenittäin. Tuomas Kauppilan kanssa teimme selvityksen viherrakennukseen sopivista kasveista, Toppilan perinteet mielessä. Osa raporteista löytyy edelleen netistä.
Toppilansaaren ja Toppilan erityisistä lajeista tehtiin siirtoistutuksia Kasvitieteelliseen puutarhaan. Myös valkomesikän pelättiin häviävän, ja sitäkin kasvoi kasvitieteellisessä yksi pehko. Enemmän satsattiin Prikipuiston eli silloisen valkovuokkolehdon valkovuokon soukkolisäkseen. Se ei onnistunut monista yrityksistä huolimatta. Mutta se on selvinnyt Prikipuistossa.
Alla kuvissa Toppilansaaren maankäyttöä suunnitellut työryhmä 2005 tutustumassa Kasvitieteellisen puutarhan siirtoistutuksin. Keskellä on valkomesikkä. Oikean reunan pystykuvassa ja maisema-arkkitehti Liisa Kääriä-Fischer ja ylipuutarhuri Tuomas Kauppila. Vasemman kuvan vasemmassa reunassa Marketta Karhu Oulun kaupungin ympäristövirastosta.
Heti vuoden 2005 asuntomessuilla kävi ilmi, että Toppilansaaren valkomesikkä on selvinnyt yli Toppilansaaren myllerryksen. Sitä löytyi alueen reunoilta, jopa itse messualueelta aivan Toppilansalmen rannasta (kuva alla). Mutta sitä löytyi myös kokonainen kasvusto saaren merenpuoleisesta päästä, pusikon reunasta. Seuratuista putkilokasveista taisi hävitä vain kullero. Valko- ja rohtomesikkä, valkopeippi, valkovuokko ja muut Prikipuiston koristeperua olevat kasvit (puistolemmikki, varjolilja) ovat selvinneet tähän asti. Rohtomesikkää on vain salmen pohjoispuolella, ja siellä se on vähentynyt. Se jäi messujen väliaikaisen parkkialueen alle. – Käävistä pikkukennokääpä on vähentynyt, jollei kokonaan hävinnyt.
Tämän taustan ja silloin vallinneen huolen takia olisi kiva tietää, lähtikö Toppilansaaren tyypillisin ja vakiintunein painolastikasvi maansiirtojen ja läjitysten kautta koko kaupungin valtaukseen. Vai tuliko valkomesikkää läjitysalueille (myös) jostakin muualta? Huhuja on kuulunut, että se olisi leviämässä aktiivisemmin myös eteläisessä Suomessa.
Muuten Suomen merimuseossa on juuri meneillään näyttely Sataman matkat , jossa esitellään laajasti Oulun painolastikasveja. Olen itse toimitttanut sinne valokuvia, ja Oulun yliopiston kasvimuseo lähetti sinne myös museonäytteitä.
Start Slide Show with PicLens Lite
Jos olisin nuorempi, perustaisin suunnittelutoimiston, räväkäksi nimeksi sopisi “Suunnittelun kukkanen”, olisinhan luonnonympäristön suunnittelija. Sitten kirjoittaisin tällaista tekstiä:
“Hankkeen vaikutusalueella ei ole
luonnonpuistoja, kansallispuistoja, Natura 2000 –alueita, luontodirektiivin liit-
teiden II ja IV lajeja, lintudirektiivin liitteen I mukaisia lajeja, maailmanperin-
tökohteita, yksityisiä suojelualueita, suojeluohjelma-alueita (harjujen-, lehto-
jen-, lintuvesien-, rantojen-, soiden- ja vanhojen metsien suojeluohjelma-
alueet), luonnonsuojelulain 29 §:n mukaisia rajauspäätöksiä, maakunnalli-
sesti ja valtakunnallisesti arvokkaita perinnebiotooppeja, vesilain 15a ja 17a
§:n tarkoittamia luonnontilaisia vesistöjä, metsälain 10 §:n tarkoittamat erityi-
sen tärkeitä elinympäristöjä, arvokkaita maisemakokonaisuuksia, uhanalai-
seia lajeja (uhex-rekisteri ja alueelliset ympäristökeskukset), erityisesti suo-
jeltavien lajien rajauspäätöksiä (alueelliset ympäristökeskukset), ramsar –
alueita, finiba ja iba –alueita, maakunta-, seutukaava- ja yleiskaavojen alue-
varauksia, arvokkaita kallioalueita. “
Kuka jaksoi lukea? Kuvitelkaapa, että jokainen näistä laeista ja säännöksistä pitäisi ymmärtää sisällöllisesti, ja suhteuttaa kulloiseenkin työhön. No, tässä ei nyt niin ole tehty, onpahan listattu kaikki mitä pitää sanoa. Teksti on suunnittelija-virkamiehen tekstiä toiselle suunnittelija-virkamiehelle. Tai eivät he kaiketi enää ole virkamiehiä, he ovat DESTIAN työntekijöitä.
Lauseessa todetaan mitä siellä selvitysalueelle ei ole. Mitäs siellä sitten on? Kalimenoja. No, sitten todetaan siitä kymmenen hyvää linjalla “arvokas pienvesistö”. Ja että tien pitäjä tutkii 2010 jälkiarvioinnissa, onko Kalimenjoki säilynyt entisellään. Ja sen perään järjestetään 2015 toinen jälkiarviointi. Mutta tienpitäjä on jo saanut “kympin” siitä, että ei ole tuon edeltävän listan vastaisia toimenpiteitä tehnyt. Kalimenojan tilan vähäinen heikennys ikään kuin kultaa kruunun. Vaikka kyse oli tien uusimisesta entiselle paikalleen. Tuskin sinne IBAN-alueita on tullut, puhumatakaan että niitä olisi onnistunesti ohiteltu.
Suunnitteluun sisältyy valtavasti kielipeliä.
Jälkiarviointia valmistelevassa raportissa (2008) ei kerrota mitään tästä putkesta., vain isoista asioista. Onko se niin kuin pitäisi? Tuolla viistosti oikealla on kaivonkansi, jonne veden pitäisi käsittääkseni virrata. Viistosti alamäkeen, toivoen että osuu. Suunnittelun kukkanen? Tai sitten tarkoitus on hulettaa vedet pyörätien yli Kalimenjokeen, joka – kuten raportissa todetaan – oli ainoa VT20 -projektin lähes luonnontilainen kohde. Entä tuottaako tuo hulevesi syyspakkasilla pyöräilijöille myös vaaraa? Vaikka lakien mukaisia arvokohteita ei olisikaan, koko alueen ainoan luonnontilaisen kohteen pitäisi herättää, ja olla oikeastaan sitten se ainoa luonnonarvo. Nyt joesta kantaa huolta kansalaisliike – Kellon kyläyhdistys – joka on myös tekemässä Kalimenjoen kunnosta perusselvitystä, koska se ei tunnu kenelläkään kuuluvan. Oikaskaa jos olen väärässä! Lisää kuvia.
Start Slide Show with PicLens Lite
Lopakkaläjityksen laelta Ruskon kaatopaikalle. Ollan suurjännitelinjaa korkeammalla,
välissä näkyy linjan lankoja. Tele painaa perspektiiviä kasaan.
Valkomesikän alkuperän jäljittäminen on johtanut seikkailuun netissä ja läjitysalueilla… Netistä sekä löytää että ei löydä. Käteen jää tiedon sirpaleita, ei käsitystä koko prosessista. Tänään sain selville, että 2002 tehtii YVA (ympäristövaikutusten arviointi) Oulun kaupungin ylijäämämaitten sijoituksesta. Itse raporttia ei löytynyt, mutta ympäristökeskuksen lausunnosta selviää pääkohdat. YVAssa esiteltiin kaksi vaihtoehtoa olemattoman nollavaihtoehdon lisäksi. Kaupungin päätettäväksi jäi kumpi toteutuisi. Ykkosessä kaupungin pohjoispuolisen alueen ylijäämämassat tulisivat Ruskoon-Ruskonselkään, ja eteläpuoliset Kaakkuriin (siis Toppilankin maat). Kakkosvaihtoehtoon sisältyi ykkönen tietyin poikkeuksin eli lisäaluein. Kakkosen mukaan Toppilan maat siirrettäisiin merenrannan tuntumaan Taskilassa. Paljon muutakin suunnitelma sisälsi. Mutta tiedossa ei siis ole kumpi valittiin.
Eilen – sunnuntaina – kiipesin Ruskonselän(Lopakkasuon) läjitysalueen huipulle. Luoteessa kajasti kaatopaikan tunturimaisema. Maansiirtojen mahtavuus yllättää aina. Paikka liittyy myös käynnissä olevaan Ruskon kaatopaikan laajennuksen kaavoitukseen, joka liittyy taas Punaisenladonkankaaseen ja Kalimeenjokeen jne. Yhdyskuntasuunnittelu on mahtava voima. Mutta kukahan sitä viidakkoa ja sen omaa aluasukaskieltä hallitsee. Ehkä kielen hallitsija hallitsee, ajattelin täällä yhden tavanomaisen YVAn huipulla.
Mitähän sinne Taskilan rantaan kuuluu? Kasvaako siellä valkomesikkää? Miten tämä maansiirtomyllytys vaikuttaakaan ympäristöömme?
Tarkastin, että tämän Lopakkasuon läjitysalueen kasvit tutki Oulun kasvit- kirjaan vuonna 2002 Erkki Vilpa. Läjitysalue perustettiin siis 2003. Atlaskortissa ei ollut merkintää läjitysalueesta eikä valkomesikästä. Lähimmät pari mesikkää hän oli huomannut varsinaisen Ruskon puolella muutama kilometri länteen. Läjitysalueen kohdalla on ollut suuriruohoista heittopeltoa.
Läjitysmaitten kauneutta… Tämän tien reunoissa on eri-ikäistä
valkomesikkää jatkuvana nauhana.
Mutta tällä läjitysalueella valkomesikkää on, korkeiden kasojen alareunassa. Ei ehkä niin paljon kuin odotin, mutta paljon kumminkin. Lisäksi läjitysalueen vieressä on paljon pienempi Destian aidattu maa-ainesalue, joka sisältää ilmeisesti hankalampia maajätteitä, esim. asfalttia. Siellä valkomesikkäkasvustoja näkyi myös useita. En ollut varustautunut kenttäkortilla, vain kameralla. Silmäilin Erkin korttia, ja huomasin heti uusia lajeja. Tässä olisi yksi mahdollisuus seurata kasvillisuuden muutosta kaupungissa: selvittää maitten siirtoja ja kasvien kulkua ja maansiirtojen vaikutuksia. Meillähän on nyt kirjamme Oulun kasvit -kirjamme tietokannassa tilanne ennen uusein läjitysalueiden perustamista. Pystyisikö uusilla täsmäkartoituksilla esim. tienpientareilta ja rakennusalueilta tutkimaan kasvillisuuden väliaikaisia ja pysyvämpiä muutoksia? Voisiko olla indikaattorilajeja, kuten valkomesikkä?? Pystyisikö joitakin maamassoja erottamaan toisistaan kasvillisuuden perusteella?
Ensi töikseni – kunhan saan hankittua uuden GPS:n kadonneen tilalle – naputtelen pitkin tienpientareita uusia valkomesikkäpaikkoja gepsin muistiin…
Pujoa ja pietaryrttiä, horsmaa ja mesikkää
Start Slide Show with PicLens Lite
Valkomesikkä kuuluu painolastikasveihin. Sen tiedetään olleen Oulussa 1860-luvulta alkaen. Se on vakiintunut Toppilansaareen, mutta ei se sieltä omin voimin minnekään levinnyt. Yhtä selviä ja tyypillisiä painolastikasveja ei juuri muita ole. Muut ovat hävinneet, tai ovat osa Oulun seudun kasvillisuutta, alkuperäisiä ja tulokkaita, kuten maahumala. Keltakukkainen rohtomesikkä on koko ajan ollut heikompi ja vähäisempi. 2000-luvun alussa valkomesikkä oli usein esillä kun suunniteltiin Toppilansaaren asuntomessualuetta ja muuta rakentamista.
Oli projekti nimeltä Luonnonmukainen ympäristörekentaminen / Toppilansaaren maankäytön muutostilanteiden hallinta tms., jossa olin siinä itsekin mukana. Tein mm. raportin Toppilan lajit vuosikymmenittäin. Se oli suuri Excel-taulukko. Lähes kaikki projektin julkaisut ja raportit löytyvät edelleen netistä, mutta suurin osa niistä on suunnitelmia, joiden toteutumisesta ei ole käsitystä. Valkomesikkää keskeisempiä olivat pikkukenno- ja pähkinänkääpä, jotka vaikuttivat oikeasti asuinalueiden sijoitteluun. Pikkukennokääpää alueelta ei kuitenkaan ole sen jälkeen havaittu.
Jo 2002 julkaistiin Heli Virkkusen raportti, jossa suunniteltiin tai ideoitiin Toppilan maansiirtoja. Yhtenä ideana oli tallentaa pintamaat ja palauttaa ne rakentamisen jälkeen Toppilansaareen. Näin siemenpankki kenties säilyisi ja siirtyisi takaisin. Ei ole tiedossani miten maansirrot sitten toteutettiin ja kenen päätöksellä. Maansiirto aloitettiin kuitenkin 2003 keväällä (kuvat ylärivi), ja silloin näin Viherrankaan autoja maita kuljettamassa. Näissä kuvissa työ taitaa olla juuri alkamassa – klikkaa suuremmaksi.
Vuosi 2004 (alla) oli rakentamisen aikaa. Toppilansaari oli valtava työmaa. Rakennettavien alueiden pintamaat oli kuljetettu pois.
Valkomesikän levintä ja alkuperä jäi askarruttamaan. Otetaanpa vähän takaisin ,uusiksi. Mieleni sai muuttumaan käynti muutama kilometri Raitotien rististä itäänpäin. Pysähdyin kohtaan, jossa Kalimenjoki alittaa Kuusamontien. Siihen on rakennettu pysäköintialueet tien molemmin puolin, infopisteen taulut vielä puuttuvat. Tien eteläpuolella on laajalti uusia niittyjä, jotka on perustettu tien kunnostuksen yhteydessä. Ne ovat näyttäviä, ja oikein rakennettuja. Mutta tällä kohden en mistään löytänyt edes niitetyn valkomesikän jäännettä, en kummaltakaan puolelta tietä. Muutenkin maa näytti olleen aika puhdasta, maa-ainnessiirroille tyypillisiä kasveja näkyi oikeastaan vain pohjoispuolisen pyörätien reunalla (kyläkarhiaista, saunioita, pujoa yms).
Sen sijaan eteläpuolen niityiltä löytyi joukko kasveja, jotka voisivat olla esimerkiksi Niittysiemen Oy:n siemensekoituksista: ahde- ja ketokaunokki (Centaurea jacea, Centaurea scabiosa), ketoneilikka (Dianthus deltoides), keltamaite (Lotus corniculatus) ja keltamatara (Galium verum; tässä voi olla Galium x pomeranicum). Katso tästä Niittysiemenen kasvit kuiville niityille. Niityillä on tietysti paljon muutakin, mutta nämä kuuluvat varmasti siemenestä istutteuihin. Kaikki ovat Oulussa satunnaisia.
Niittysiemen Oy:n sekoituksissa on kuivien paikkojen valikoimissa näiden lisäksi myös ukontulikukkaa (Verbascum thapsus). Sitä näin siis edelispäivänä Raitotien ristissä mesikkäkasvustojen reunassa, ja jäin pohtimaan olisiko sekin ollut jäänne Toppilasta. Mutta nyt näyttää, että se tulikin niittysiemenpussista. Niittysiemeniä läjitysmaille.
Valkomesikkä on todennäköisesti tullut maitten mukana läjitysalueilta. Kuusamontien varsiin maita on tuotu varmaan useista paikoista. Valkomesikkä näillä läjitysalueilla voi olla kotoisin Toppilansaaresta, jossa pintamaiden kuorinta ja talteenotto aloitettiin 2003. Olisi erikoista, jos nämä maat eivät näkyisi missään, kasvillisuutena. Toppilansaaren siemenpankin näkyvimpiä olisivat juuri valkomesikät. Kaksivuotias kasvi on ehtinyt sen jälkeen kasvattaa kolme-neljä uutta siemenannosta maapankkiin.
Kun läjitysmaille istutetaan niittysiemeniä, vaikkakin suomalaisia, syntyy aivan omalaatuinen lajisto. Uus-urbaani. Nykyajan tulokaiden tärkeimmät leviämisreitit taitavat olla maansiirrot ja kotipuutarhat, eivät enää satamat ja rautatiet.
Ahdekaunokki on niityillä mieluinen näky.
Samalla reissulla otin kuvia Kalimenjoki-projektin tarpeisiin. Valtatie 20:n, Kuusamontien, hulevedet johdetaan suoraan Kalimenjokeen. Löysin neljä putkenpäätä ja kaksi viemärikaivoa. Jälkimmäisiin on ilmeisesti tarkoitettu suoraan sillalta putkista tulevat vedet (kuvassa) mutta käytännössä nekin huljuvat suoraan jokeen. Kuvaaja seisoo kaivolla. johon veden pitäisi kai putkesta tulla. En tajua kaivojen paikkoja ja tehtävää. – Kuvia hulevesistä on Kalimenjoki-galleriassa lisää.
Valkomesikkää (Melilotus albus) on tänä kesänä näkynyt Oulussa pitkin teitten pientareita. Esimerkiksi uuden Kuusamontien varsi kaupungista Jääliin asti on ollut melkein täynnä valkomesikkää. Juuri tällä hetkellä pientareet on niitetty, joten suuret kasvustot häviävät, mutta niitä riittää myös hiukan sivummalla. Tupsuja näkyy siellä täällä, erityisen paljon oli tänään vielä Ylikiimingintien risteyksessä.
Paitsi Kuusamontien varressa, myös Lentokentäntiellä ja Linnamaallakin valkomesikkää on näkynyt. Toivottavasti saan lisää vihjeitä!
Mikä tämän invaasion on aiheuttanut? Vaihtoehtoja on varmaan kaksi – joko se on ollut epäpuhtautena jossain siemenerässä, tai sitten se on tullut maansiirtojen kautta. Ennen kuin muuta osoitetaan, olen kyllä viimemainitun kannalla. Olen seurannut valkomesikkää Oulussa 2000-luvun alkupuolelta asti, ja luulen, että tämä on sitä ihka oululaista valkomesikkää Toppilansaaresta. Sinne se tuli jo painolastikasvina 1860-luvulla, ja siitä asti sitä on siellä kasvanut. Toppilansaaren asuntomessualueen rakennustyöt alkoivat 2003 pintamaitten poistolla. Viherrenkaan autot veivät maat jonnekin varastoon.
Uskomukseni on, että nyt tämä Toppilansaaren siemenpankki on “räjähtänyt” jossain maa-ainesten varastoaluella, ja leviää pitkin Oulun teitä. Ruskossa on yksi varasto, Viherrenkaan maa-aineslupa 2004 löytyy netistä tälle alueelle, mutta luvissa ei ole osoitteita… Yhdellä paikalla, jossa on kerrostalon kokoisia maakasoja, kävin juuri tänään katsomassa. Portilta. Portilla oli valkomesikkää, muuta en osaa sanoa. Ja Kuusamon tie on melkein vieressä.
Jääkö mesikän esiintyminen pysyväksi? Tällä hetkellä se on niitetty todella tehokkaasti ja tarkasti. Ehkä se pyritään poistamaan samoin kuin savikat eli niittämällä. Savikat tottelevat tätä, mutta valkomesikän siemenpankki lienee vahvempi, ja kaksivuotisuus tekee asian vaikeammaksi. Melko varmasti ainakin teitten tuntumaan jää kasvustoja sinne tänne, vaikka pientareet eivät enää valtoimenaan sitä kukkisikaan tulevina kesinä. Ja valkomesikkä esiintyykin yleensä kasvustoina.
Valokuva on Raitotien ja Kuusamontien risteyksestä. Pientareet ja teitten väliin jäävät kaistaleet ovat lähes täynnä valkomesikkää. Mesikkäkasvustojen hopeanharmaa vihertävä väri johtuu paitsi valkoisista kukista myös siitä, että kasvustoissa on laaja sieni-infektio – lehdet ovat valkoläikkäiset, eivät puhtaan vihreät kuten terveellä mesikällä. Tämä on mesiköillä ihan yleinenvaiva.
Ukontulikukkakin mesikkäkasvuston reunalla
Mesikkäkasvustoissa on jonkun verran seuralaislajeja: raiheiniä (Lolium), apiloita (valko-, puna- ja alsikeapilaa), kannusruohoa, kyläkarhiaisia (Carduus crispus), hiirenvirnaa. Muuta lajistoa tarkastelemalla voi ehkä päätellä jotakin myös maan alkuperästä. Oulun seudulla ei kuitenkaan ole muualta tiedossa suuria valkomesikkäkasvustoja. Kyläkarhiainen on myös kulttuurivaikutteisten paikkojen ohdake, ja sitä on myös vanhastaan ollut Toppilansaaressa. Samoin valkoailakkia (Silene latifolia subsp. alba), jota näin em. tienristeyksessä yhden kappaleen. Erikoisin löytö oli kuitenkin ukontulikukka (Verbascum thapsus). Sitä on tavattu Oulussa viimeksi 1927 (!), Toppilassa (!), puutarhassa. Tauno Ulvinen vilkaisi alla olevan kuvan, ja oli lajista samaa mieltä. Näytettä en raskinut ottaa.
Kasvitieteellisessä puutarhassa kesätöissä oleva Valtteri Hyöky vihjaisi kurkistamaan kannusruohon (Linaria vulgaris) kannuksia. Tein käskettyä ja heti ensimmäisestä puskasta löytyi näitä samoja kimalaisten ryöstelyjälkiä (jos asia on outo ks. postaus 16.7.2010). Kuinkahan yleistä ja normaalia tämä onkaan? Tekee mieli seurata edelleen tapahtumia erityisesti luonnon ympäristöissä ja luonnonvaraisissa kasveissa.
- veneet muistuttavat merestä, eivät juuri kasvit
Kävimme kalasopalla Kellon Kiviniemessä. Kävelimme myös aalonmurtajalla, ja minä tietysti tarkkailin kasveja. Kivikasan lajimäärä jäi tarkkaan laskematta, mutta yllättävän paljon yrittäjiä oli paikalle asettunut. Ehkä kolmisen kymmentä? Paikalla oli tietysti sellaisia rantakasveja, jotka nykyään ovat vähän jokapaikan kasveja, kuten hiirenvirna, pietaryrtti ja ukonkeltano. Niitä ei rantakasveiksi enää mielletä. Sitten oli tavanomaisia tulokkaita, kuivien pientareitten ja joutomaitten kasveja. Kuten minikokoinen nyylähaarikko. Yllättävä oli sisäsyrjään kasvanut iso mustaherukkapensas. Kaiken kaikkiaan aallonmurtajan kasvillisuus ei aavasta merestä huolimatta ollut mitenkään mereinen. Aika laillla samat lajit tapaisi melkein mistä päin Oulua tahansa. Ainoa “aito” merenrantakasvi, jota ei muissa ympäristöissä tapaa, oli pohjanlahdenlauha (Deschampsia bottnica), Perämeren endeemi eli kotoperäinen heinä. Alla on kivikosta löytyneen heinän kuva. Kuvan alin röyhy kuuluu kuitenkin jollekin röllille, luultavasti rönsyröllille.
Merenrantakasveja on jopa enemmän vaikkapa Pohjantien pientareilla, kuten meriratamo, kujasorsimo, rantavehnä, merivalvatti. Jonkun rantavehnän Kiviniemessä huomasin, merivalvatin sijaan aallonmurtajalla kasvoi rikka peltovalvatti…
Merellisyys on Oulun rantojen kasveista häviämässä. Rannat ovat ilmeisesti lian reheviä. Karuja kivikkorantoja ei enää ole. Eikä matalakasvuisia laidunrantoja. Rannat heinittyvät ja kasvavat umpeet, järviruo’on leviämisestä puhumattakaan. Pohjanlahdenlauhaakin on enemmälti lähinnä saarissa. Oulusta sitä on viime aikoina löytynyt yksittäisistä paikoista, ja aina vain muutama ikään kuin erehtynyt yksilö kerrallaan.
Start Slide Show with PicLens Lite
Toissa kesänä laitoin silloiseen blogiini jutun ja kuvan kotipihalla akileijojen mettä ryöstelevistä kimalaisista. Kyseessä ovat siis kimalaiset, jotka eivät mene mesijakeluun kukan toivomalla tavalla, vaan puhkaisevat ulkoapäin kukan pitkän kanuksen. Meteen pääsee käsiksi nopeasti. Nyt työkaverini Ritva Hiltunen Kasvitieteelliseltä puutarhalta kertoi särkyneen sydämen ryöstelystä (Lamprocapnos spectabilis ‘Alba’). Akileijakokemukset muistuivat mieleen, samoin se, että ryöstelystä mainittiin Suuressa Kasvikirjassa akileijan esittelyn yhteydessä. Mieleen tuli myös, löytyisikö netistä mitään. Muutaman kokeilun jälkeen sattuivatt oikeat hakusanat: bee (kimalainen) rob (ryöstää) ja nectar (mesi). Kokeilkaapa eri taivutuksilla ja kombinaatioilla. – Tässä Wikipedian esittely asiasta.
Kävi nimittäin ilmi, että kyseessä on hyvin tunnettu ja tutkittu ilmiö. Mutta ei mitenkään pohjia myöten selvitetty. Melko nopeasti löysin vastauksia minua kiinnostaneisiin kysymyksiin: mitä kukkia mehiläiset ryöstelevät? Vain leinikkikasveja? Voisiko kyseessä olla opittu tapa, koska vuoden 2008 jälkeen kimalaiset eivät meidän pihallamme ole ryöstelleet?
Tutkimusten mukaan ryöstely voi koskea miltei mitä vain kasvilajia, mutta kuitenkin sellaisia, joissa mesi sijaitsee syvällä torvessa tai kannuksessa. Ryöstelijä taas voi olla moni kimalaislaji, olipa tällä riittävän pitkä imukärsä tai ei. Myös siis lajiin erikoistuneet voivat “ryöstellä”. Tämä tarkoitti siis sitä, että ryöstelijäitö kannattaisi etsiä useilta eri kasvilajeilta. Eipä aikaakaan kun noin 50 metrin äästä löytyi jalopähkämöpenkki (Stachys grandiflora), jossa sekä “ryöstely” että “normaali” työ oli käynnissä. Tällä kertaa työ jakaantui kahdelle eri kimalaislajille, suurempi lenteli imukärsä suorana torvesta toiseen, pienempi taas kaarteli suoraan torven juureen. Tästä ryöstelijästä on kuva alla.
Entä oppiminen? Hämmästyksekseni sitäkin oli tutkittu aika vastikään. Ja tutkimuksessa todettiin, että “nformaation sosiaalinen siirto” on ilmeistä. Jopa niin, että nuoret oppivat ensin käymään entisillä, jo tehdyillä rei’illä, ja vähitellen sen jälkeen ne taas oppivat puremaan torvessa oikeaan paikkaan. Ja samalla minäkin tulin hoksanneeksi, että kimalaisten tekemiä reikiä voi etsiä vaikkei kimalaisista olisi hajuakaan. Siispä kävin läpi kasvitieteellisen puutarhan akileijat, ja niistä kaikista löytyi reikiä kannuksen koukusta. Tässä yksi jalostettu jaloakilaijalajike ja kimalaisten reiät:
Tutkimusten mukaan ryöstelyllä ei näytä olevan kovin suuria seurauksia – se ei laske edes hedelmällisyyttä. Tai ainakin seuraukset ovat hiukan erilaisia riippuen kasvista ja kimalaislajista. Toisaalta kukat näyttävät kärsivän kohtelusta, ne lakastuvat nopeammin ja mutkan kautta kärsijänä onkin puutarhuri. Mahdotonta ei ole sekän, että kasvit ja mehiläiset ovat jo aikoja sitten sopeutuneet tähänkin työtyyliin.
Oppimisesta ks lähde
Ellouise Leadbeater and Lars Chittka: Social transmission of nectar-robbing behaviour in bumble-bees
Start Slide Show with PicLens Lite