Archive for the ‘Puistoista yleistä’ Category
Oulun takiaistammista on usein pyydetty kuvia. Laitan nyt ensimmäiset.
Alla on tuore kuva Kasvitieteellisestä puutarhasta, Kasvimuseon uudisrakennuksen edestä. Etualalla on takiaistammi, jonka lehdestä on myös kuva alla. Lehden valkoinen alapinta näkyy kuvassa vain vilaukselta. Yleiskuvan vasemmassa reunassa näkyy jo syysväreissä oleva purppuraomenapuu Malus ‘Marjatta’.
Pimpinella (2006) kertoo näistä takiaistammien istutuksista Ouluun: “Puutarhalla ylimääräiseksi jääneitä, Mustilan arboretumin Pohjois-Amerikasta v. 1993 keräämistä siemenistä kasvatettuja takiaistammia (Quercus macrocarpa) istutettiin toukokuussa Oulun kaupungin toimesta Madetojan musiikkikeskuksen viereiseen Kollaanpuistoon. Puut on numeroitu ja niistä on istutuskartta, joten menestymisseurantaa voidaan jatkaa myös nykyisellä paikalla.” Mustilan sivuilta: lajikuvaus Takiaistammi.
Laitan Kollaanpuiston nuorista puista kuvia syksyllä myöhemmin, ja yritän ehtiä myös Madetojanpuistoon, jossa pitäisi olla myös takiastammi (vai -tammia?).
Takiaistammi Kasvimuseon uudisrakennuksen edustalla
Juhannusviikolla, eilen torstaina, paljastettin ensimmäinen Oulun keskustan puistojen opaste, Otto Karhin eli letkun puistossa. opasteissa on yleistietoa puistosta (Kaarina Niskala) ja muutama kuva puiston kasveista. Otto Karhin puistossa on on kuvat kukkivasta tuohituomesta ja lähikuva lettopajun kukasta. Omat tekstini taitavat olla suoraan Puistojen Oulu -kirjasta… Sain tiedon vasta pari päivää ennen avajaisia, joten aika puun takaa nämä ilmestyivät. Toivottavasti ei tule virheitä.
Lettopajupensas sen kun kasvaa – se on nykyisellään tosi näyttävä, tuuhea, tummanvihreä ja voimakkaan kiiltoinen pensas – kävin juhannusaattoaamuna katsomassa opastetta ja puistoa. Lettopaju on Suomen luonnonpensaita, ravinteisten lettosoiden tyyppipaju. Tuohituomen kukinto hennompi kuin meikäläisen tuomen, eikä kukkiminen ole niin runsasta. Mutta kukinto on herkkä, siro.
Kuvailin puistoa aamuvalossa, juhannusaattona Letkussa kukkivat juhannusruusu ja lumipalloheisi. Sekä syreenit. Pensaista kukkimatta on uskoakseni enää sillan korvan jasmiini .
Oulun Puistot Kuvia Otto Karhin puiston kasveista
Alla yleiskuvia puisto-opasteesta.
Merikosken kanavan pohjoispuolinen pyörätie on Oulun kauneimpia ja ehkä myös vilkkaimpia reittejä. Ja törmästä rantaan ulottuva puisto on myös kaupungin kauneimpia. Rannoila ja puistossakin on melko paljon aivan luontaista rantapuustoa, harmaaleppiä ja halavaa. Ehkäpä Oulusta ei puistoista muualta löydä näin montaa halavaa. Halavahan on pajuihin kuuluva hennohko puu, vähän raidan tapainen. Mutta kun raita on karvainen, halava on lehdiltään ja oksiltaan kiiltävä ja kalju. Lisäksi halavan emipuut on helppo tuntea talvellakin oksissa yhä riippuvista siemenhaiventen tupsuista. Niin tässä kuvassakin.
Kuvaan on halavan lisäksi mahtunut myös lapsille tehty vanha leikkikalu, hoijakka. Ja hoijakan takana taas on rivistö aamuauringossa punertavia harmaaleppiä, heikosti huuruisia. Suistossa myös huuru kuuluu puiden koristuksiin paljon useamin kuin mualla Oulussa. Niin myös kalastajat, veneet, ja joskus täydet pikku parkipaikat. Elävä, toiminnallinen ja hieno osa Oulua- tovottavasti joskus osa kaupunkipuistoa.
Toppilansaarenpuisto, Holstinsalmen Nallikarin puoleinen ranta
Metsäsukkessio?
Siis sillä tarkoitetaan metsän luonnollista kehitystä vaiheesta toiseen. Rannoilla kiiltopajukoita voivat seurata harmaalepikot…
Puistometsät? Niin, siis kaupungin metsiköitä, joita ei hoideta keskustapuistojen tapaan mutta ei myöskään metsätaloudellisesti talousmetsän tapaan.
Rannikon puistometsien hoito on ongelmallista. Hyvin usein pusikoita halutaan harventaa. Ja tulos on usein huono. Näissä kuvissa on yksi seuraus: harvennetun metsänpohjan peittää nokkonen. Tuloksena ei ole harvennettu puistometsä vaan rantametsän muuntuma, jonka kulttuuritulokas, tässä tapauksessa nokkonen, on vallannut. Nokkosesta ei ole juuri puhuttu tällaisena vahinkokasvina, koska se paikoin on kuulunut lehtojen luonnonkasveihin ja pihanreunamille siihen on totuttu. Se viihtyy lepikoissa samasta syystä kuin huussin takusissa – maassa on leppien jäljiltä runsaasti typpeä.
Kun tällainen luonnon rantalepikko harvennetaan, menetään aito luonnonmetsä ja saadaan – esimerkiksi nokkosen täyttämä lepikko. Näitä rantametsiä ei voi harventamalla hoitaa.
Alla on kuva “nokkostyypin” lepikosta Mannisenpuistosta, Toppilansaaren pohjoispuolelta.
-
Ainolan ja Kiikkusaaren sillan kupeessa kasvaa kolme jo kookasta siperianpajua (Salix schwerinii). Yläkuvassa taustalla on museo, alakuvassa Ankkalammen silta. Muita en Oulusta tiedä, mutta pajutiloilta sitä on ilmeisesti ollut saatavissa. Ankkalammen sillan reunassa näkyy pudonneita pitkiä, kapeita ja keltaisia lehtiä. Myöhemmin syksyllä moni kulkija huomaa ne, mutta ei tiedä tästä erikoisuudesta mitään. Alla on puolilähikuva kahdesta puusta ja kuva latvustosta tuulessa. Tuulessa näkyy hyvin pitkien lehtien hopenavaalea alapuoli.
Siperianpajut ovat komeita, nopeakasvuisia puita ja pensaita. Ne sopivat kuulemma hyvin eläviin pajurakennelmiin, seinustoihin, majoihin jne. Taitavat kasvaa hyvin pistokkaista.
(Alhalla vasemmalla oleva valokuva toteutettu HDR-tekniikalla.)
Kävin äskettäin eräällä mökillä Paltamossa. Pihapiiristä lähtien saimme ihailla yövilkkoja (Goodyera repens). Parhaassa lehtomaisessa kuusikorvessa niitä oli sadoittain, ellei tuhansittain. Niiden lomasta keksimme vielä muutaman herttakaksikon (Listera cordata) ja yhden kellotalvikin (Pyrola media). Oululaiselle tällainen on mieleen painuvaa. Yövilkkaa olen nähnyt Oulussa vain kerran, muita en kertaakaan. Oulun kasvit -kirjan porukka totesi kaikki kolme Oulussa hyvin harvinaisiksi. Tosin ne ovat aina olleet täällä harvinaisia,koska ne tarvitsisivat reheviä, vanhoja kuusimetsiä. Luultavasti ne ovat kuitenkin harvinaistumassa. Varmaan tätä ei voi sanoa, koska vanhat tiedot eivät ole yhtä perusteellisia.
Paltamossa kuvattuja yövilkkoja. Kuva on kuitenkin myös yhdistelmäkuva.
Esimerkiksi yövilkka. Se kuuluu kämmekkäkasveihin, ja sen kehitys kukkivaksi kestää kymmenen vuotta. Sen ajan se kasvaa maan alla; osan vedestä se saa siemijuurillaan. Kasvupaikan metsän on oltava vähintään 50-vuotiasta. Joten yövilkka on vanhan metsän laji. Aukkohakkuut ovat sille mykkyä. Oulussa tällaisia paikkoja on vähän, kaupungin itä- ja pohjoisreunoilla, mm. Kalimenojan tuntumassa.
Monet kämmekät häviävät kaupunkien läheltä, koska niiden kehitys on hidasta ja koska ne elävät symbioosissa sieniosakkaan kanssa. On ymmärrettävää että ne eivät kestä muutoksia “maankäytössä”. Toisaalta esimerkiksi maarinkämmekkä kyllä leviää esim. maantien ojiin, joten kaikki kämmekätkään eivät jäyttäydy yhtäläisesti.
Herttakaksikko on arveltu Oulussa jo paikallisesti uhanlaiseksi. Myös se kasvaa sammaleisissa kuusivaltaisissa korvissa. Kellotalvikki alkaa Oulussa olla jo pohjoisrajallaan, täältä sitä tunnetaan vain muutamassa paikassa.
Harvinaiset – tai harvinaistuvat – kasvit kaupungin liepeillä kertovat nekin ympäristön muutoksesta, hitaasta kaupungistumisen vaikutuksesta. Aina ei tosiaankaan ole kyse harvinaisen kasvin lopullisesta häviämisestä vaan hitaasta muutoksesta. Vertailkaapa mökkipaikkojenne luontoa Oulun ympäristöön, se on monessa muussakin mielessä opettavaista. Vain siten oppii ymmärtämään myös sitä, mikä on omassa ympäristössä erityisen arvokasta. Oulussa se löytyy yleensä meren rannalta.
Vasemmalla: herttakaksikko. Kuva Paltamosta, metsässä oli pimeää eivätkä kuvanvakaaja plus yksijalka riittäneet hyvään kuvaan.
Tässä taitaa olla edustuskuva Pokkisesta heinäkuun lopulta 2009. Puistoa saneerattiin vuosi aiemmin. Ojas suun kahta puolta näkyy uusittu kiveys. Kuvasta näkyy, että puistoa hallitsevat metsä- ja puistolhemukset ja hopeasalavat (-pajut). uuden kiveyksen kohdalla on pari riippapoppelin tainta, ojan suun kahta puolta kasvaa nuoria kujasalavia. Riippapoppeleista voi joskus kasvaa tosi suuria… jos ne selviävät lähivuodet hengissä. Etualalla vedessä oleva kasvusto ei ole mitään levää tms vaan uistinvitaa (Potamogeton natans). Kaksi kuvaa niistä :
Minulla on salainen paikka… kuin urbaanin unelma… puolen tunnin matkan päässä. Se on tombolo.
Tombolo tarkoittaa merestä luonnon voimin syntynyttä kannasta. Sen voi synnyttää esimerkiksi myrsky tai jää. Tämän tombolon syntyaika tiedetään; sen teki Mauri- ja Sanna-myrsky 1980-luvun alkupuolella. Myrsky nosti suuren hiekkavallin lahden poikki. Paikalle syntynyt hiekkaranta on jäänyt pienen saaren päähän eristyksiin, avomerta vasten, vain paikallisten tuntemaksi. Sen historiakin oli unohtumassa.
Tämä tombolo sulki lahden; sen taakse jäi lahden pohja. Lahdukassa on nyt lampi. Myrsky toi hiekan mukana mutaa, hietaa ja muuta eloperäistä roinaa ja synnytti hedelmällisen maaperän. Kahdessakymmenessä vuodessa tyhjästä on noussut kukoistava kukkameri.
Peruskartassa paikka on merkitty läjitysalueeksi.
Kävimme tombololla heinäkuun lopussa, kun rantaniityllä kukkivat kymmenet merenrannan kukat. Kesä oli hienoimmillaan. Merinätkelmä ja suola-arho, hietikkoa hallitsevat lajit, olivat tosin jo valtaosin kukkineet. Kumpaakin on aarikaupalla. Oulun seudulla en muualta tunne merinätkelmää näin paljon. Oulussa ei ole ollenkaan. Hailuodon Marjaniemessäkin on jäljellä rippeet. Olen seurannut rannan kehitystä kolme vuotta – kumpa joku olisi seurannut kasvittumista alusta saakka! Se olisi ollut kasvittumislaboratorio Perämeren mittakaavassa. Rannalla kasvaa miltei pelkästään luonnon lajeja, itsestään tänne tulleita. Paikalla on vain pari-kolme varmaa kulttuurilajia, heinätähtimöä ja muutama ojakärsämö. Ojakärsämön huomasin tänä vuonna. Viime postaukseni rentohaarikko saattaa olla alkuperäinen rantakasvikin – niin sulassa sovussa se viihtyy perämerensilmäruohon rinnalla. Pienet punakukkaiset ovat kai punasolmukkia, eivät kuitenkaan suolasolmukkia niin kuin olisin toivonut. Kulttuurilajeja paikalla on siis todella vähän; enemmän on jokaisella kesämökkitontilla jo ensimmäisenä kesänä. Toistaiseksi en ole siellä toista ihmistä nähnyt, vain nuotion jäännökset ja haulikon panoksen. Luonnontilainen soppi lähellä asutusta!
Paikka on paikallisen ympäristökeskuksen tiedossa; toivottavasti he suojelevat sen. Luonnontilainen hiekkaranta on luonnonsuojelulain tarkoittama suojeltava luontotyyppi. Tällä on lisäksi erikoinen historia.
Lahden lajilistaan kuuluu kymmeniä lajeja. Muutamia edellisten lisäksi: merikohokki, merivalvatti, merivihvilä, pohjansilmäruoho, kannusruoho, rohtovirmajuuri, luhtatähtimö, isolaukku, rantakukka, vilukko, isomaltsa, peltopillike, rantavehnä, ukonkeltano, rönsyrölli, punanata, perämerenlauha, pietaryrtti – niin ja sen tulevaisuutta uhkaavat järviruoko ja kiiltopajut. Niiden leviäminen on alkanut. Lahden pohjassa rantaluikkakasvuston tuntumassa on myös pientä pohjakasvia, paunikkoa.
PS Kuvaamisen kannalta sää oli hankala. Kirkas ja kevyttuulinen. Avoimella pienikin tuuli estää HDR-sarjat, vaikka rakensin tuulensuojaa. Sarjoista nämä on kuitenkin rakennettu, mutta olenmyös yrittänyt loihtia nihin hiukan salaperäisyyden sävyjä.
Kurkistelin kirjaston betonirappusten rakoihin… Yleisimmät rakoihin työntyneet kasvit olivat vaalea-amerikanhorsma (Epilobium ciliatum) ja rentohaarikko (Sagina procumbens). Rentohaarikko on ensimmäisessä kuvassa rappusten seinässä, toisessa ja kolmannessa amerikanhorsmaa eri asetelmissa. Muuten rakosissa oli piha-ratamoa, pihasauniota, rantanenättejä, niitty- ja pihanurmikkaa, hieskoivun ja raidan taimia. Ei mitään hirveän suurta lajimäärää.
Amerikanhorsman kukat ovat punertavat, vaalea-amerikanhorsmat valkoiset. Muuten niitä onkin vaikeaa erottaa. Kummatkin tulivat Suomeen 1900-luvulla, amerikanhorsma levisi vähän nopeammin. Valkokukkainen tuli Ouluun noin 1988, ja nyt se on jo näin yleinen. Ehkä siitä on tullut enemmän urbaani katupoika, kun punakukkainen hakee kosteampia paikkoja. Punakukkaista amerikanhorsmaa on ollut mm. Laanaojan kiveyksillä vesirajassa runsaasti. Oulun kasvit kirjan aikoihin punakukkainen oli selvästi yleisempi; nyt amerikanhorsma näyttää vallanneen ainakin keskustan.
Punertavakukkaista amerikanhorsmaa näkee pitkin maakuntaa jo aivan luonnonkasvien joukossa, etupäässä ojien ja jokien rannoilla ja erilaisilla pientareilla.
Tai Oulujoelta tai muualta Oulun seudulta!
Kasvi voi hävitä joltain alueelta paitsi luonnon muuttumisen takia, myös tutkijoitten työn tuloksena. Näin on käymässä pystykeiholehdelle (Sagittaria sagittifolia). Muutamia pystykeihoja laitoimme Oulun kasvit -kirjan karttoihin, ja kirjassa on minun ottamani kuva Kuivasojan suulta. Niin se kuin Oulujoen Kärppään merkitty Henry Väreen näyte on sittemmin määritetty risteymään kelluskeiholehti x pystykeiholehti. Risteymä on nyt saanut tieteellisen nimen Sagittaria x lunaria C.D.Preston & Uotila, P. Viimemainitut ovat nimen ns. auktoreita eli julkaisijoita. Heidän tulkintansa mukaan Oulun seudulla ei ole paria vanhaa näytettä lukuunottamatta tietoa pystykeiholehdestä.
Kävelin tänään 24.7. Kuivasojan sillalta suupuoleen enkä nähnyt minkäänlaista keiholehteä. Vesi oli tosin korkealla. On kuitenkin luultavaa, että ylös kirjatut ovat jotain Oulun kasvit -kirjan kuvan mukaista tyyppiä.
Oulun lähistöllä ovat yleisiä sekä kelluskeiholehti että risteymä uistinkeiholehti. Nämä kummatkin voi vähdä vaikkapa torin rannassa kirjaston kiveykseltä tai suiston pyöräteiltä. Oheiset kuvat on otettu sieltä. Merkillistä tässä asiassa on se, että uistinkeiholehti esiintyy tästä pohjoiseen monissa vesistöissä, mutta ilman toista alkuperäistä emoaan. Uotilan ja Prestonin artikkeli sisältää monia asiaan liittyviä pohdiskeluja ja määrittämisen historiaa.
Nimi Sagittaria x lunaria viittaa lehden tyviliuskoihin, joissa risteymällä voi nähdä vaihtuvanmuotoisen kuun. Pystykeiholehti sen sijaan on suuri kasvi, nimensä mukaan se nostaa lehtensä pinnasta pystyyn, vedestä koholle. Lähinnä sen voisi sekoittaa yleiseen ratamosarpioon. Pystykeiholehden keihäsmäisen lehden sisäkulma on selvästi terävä ja sivuliuskat suoraviivaisia. Alla ulpukoitten joukossa olevat risteymän lehdet ovat melkein oikean mallisia, mutta kelluvia. Ja jos sen löytää kukkivana, heteet ovat tumman sinipunaisia eikä niissä ole keltaista läikkinäkään. Jos tällaisia havaitsette, kuvatkaa tai lähettäkää näyte Oulun yliopiston Kasvimuseolle. – Minullakaan ei ole sattuneesta syystä kuvaa oikeanlaisesta yksilöstä, mutta hyviä kuvia on esimerkiksi Luontoportissa. Lisäksi pystykeiholehden kuva löytyy varmaan jokaisesta kasviosta.
Uistinkeiholehti Sagittaria x lunaria, äskettäin nimetty kellus- ja pystykeiholehden risteymä ulpukoitten joukossa. Kuva on torinrannasta, rannan ja kirjaston välistä. Tämä risteymä ja kelluskeiholehti ovat suistossa yleisiä, pystykeiholehdestä ei ole havaintoa.
Kelluskeiholehti, Sagittaria natans. Tämän ja ylläolevan risteymän lehdet voivat olla lähes mitä tahansa tältä väliltä. Yksinkertaisimmillaan kelluskeiholehden lehti on tällainen tasaisen pitkulainen. Erottaminen vaatii hiukan harjaannusta ja kasvioiden kuvasarjojen tutkimista. Myös tämä kuva on torinrannasta, kirjastotalon edustalta.
Artikkeli: Sagittaria x lunata, a binomial for the widespread North European hybrid between S. natans and S. sagittifolia (Alismataceaea). Ann.Bot.Fennici 46:215-230, 2009.