Archive for the ‘Blogeja’ Category
University of British Columbia Botanical Garden’s Botany Photo of the Day 8.9.2009 Rubus arcticus.
“Päivän kasvikuvaa”" julkaisee Brittiläisen Kolumbian kasvitieteellinen puutarha blogissaan. Blogi kerää maailmalta kuvia taas Flickrin kautta; mm. mesimarjakuva toimitettiin blogiin näin. Suomen kielestä huolimatta bloginpitäjät olivat selvittäneet UrbanNaturen ja CombiPhotoBlogin tiedot oikein ja kehuivat kuviamme loistaviksi (“excellent”). Lukekaa pieni juttu kuvineen yllä olevasta linkistä.
Olen laittanut UBSBG:n ryhmään vasta vähän kuvia mutta edustavasti. Oulun seudun kasveista kuvia on lähetetty mesimarjasta, hillasta ja suopursusta aina sammakonleinikkiin, lietetattareen ja perämerensilmäruohoon. Samalla kuvat ovat OuluNaturen Flickr-ryhmässä kaikkien oululaisten käytössä.
Aloitamme Flickrissä ryhmän OuluNature. Sinne saa ladata itse kukin omia toivotavasti laadukkaita kuviaan Oulun luonnosta. Ryhmän esittelyä on tässä yläpalkin linkissä OuluNature In Flickr. Ohjeet ja ideat kehittyvät ajan myötä, muta nyt tämä on alulla. Sanomalehti Kalevaan Pekka Rahko on tehnyt jutun, joka ilmestyy maanantaina 22.8.2009. Odotamme silloin tänne paljon kävijöitä.
Avajaisteemaksi olemme valinneet ajankohtaisen asian: ojanpientareet roikkuvat parhaillaan punaisenaan mesimarjoja eli meskuja. Vähän tuntuu ettei nuorempi polvi osaa oikein sohaista lehvästöä ja etsiä lehtien alla piilottelevia tummanpunaisia herkkuja. Yllätys on kai monelle sekin, että kyseessä on Oulun 24. yleisin kasvi. Puolukka ja mustikka ovat esimerkiksi sijoilla 14-16. Mesimarjaa on löytynyt mm. kaikilta keskustan ruuduilta (Oulun kasvit -kirja 2005). Useimmiten näkee vain pieniä kasvustoja ja muutaman lehden. Lisäksi se marjoo esiintymiseensä nähden harvoilla paikoilla. Etlä-Suomessakin sitä on mutta yleensä ei-marjovana. Viljelykokeissa onkin todettu, että mesimarja vaatii marjoakseen kahta eri kantaa. Tutut eivät tuota.
Myös CombiPhotoBlogissa on tällä hetkellä etusivulla mesimarjan nupusta Leena Holmströmin muokkaama kuva.
Oulu Nature Flickr – ryhmään otetaan niin tavallisia valokuvia kuin luovia, taiteellisia töitä. CombiPhotoBlog issa julkaisemme itsekin eri tavoin käsiteltyjä ja koostettuja, luovia, jopa abstrakteja, luontokuvia. Sitä vetää etupäässä Leena Holmström, mutta myös minä olen aktiivisesti mukana. Yllä on realistishenkinen meskukuva, kahden kuvan yhdistelmä, kombinaatio.
Meille ei ylipännsä ole ongelma onko valokuva suora vai luova. Suoralta valokuvalta odotetaan dokumentaarisuutta eli välitöntä totuudellisuutta, jos kuvaaja niin väittää tai kuva esimerkiksi uutisena julkaistaan. Jos se ei ole suora, kuvaaja valehtelee. Luovan kuvan totuudellisuus arvioidaan toisin. Se vertautuu taiteeseen. Luova kuva perustuu visuaalisuuteen; se arvioidaan ensi sijassa sen visuaalisten ansioitten kannalta kuten PhotoCombiBlogissa nyt avauskuvana oleva mesimarjan nuppu. Kuvan nimi on Kukka tuulessa. – “Ei se varsinaisesti ole meskun kukka, mutta meskun nuppu oli inspiraation lähteenä. Visuaalisista syistä loin yhden uuden terälehden ja taivuttelin toista. Siksipä kuvan nimi Flickrissä on “Flower in the Wind”, Leena kertoo.
Loppuun lisään oman suoran, dokumentaarinen jopa uutisluontoisen kuvan meskusta jonka kuvasin, poimin ja söin eilen illalla Haukiputaan Kalimenkylässä.. Tältä se näyttää makrona (saatavana noin 5000 pikselin kosssa).
Arctic raspberry, Rubus arcticus, ready to eat NOW!
Sanginjokea Lemmenpolulla. Kuva HDR-tekniikalla, kolmen valotuksen sarjana.
Kävimme Leenan kanssa aamuisella retkellä Sanginjoen Lemmenpolulla. Se on kaunis virkistyspaikka, jossa etupäässä taitavat kulkea kalastajat. Tulistelupaikalla oli nytkin yöpyjiä. Kuvailimme sitä, mitä valossa oli, heiniä, kiviä, ulpukoita. Minä kuvasin pitkän sarjan joen törnällä kasvavia oravanmarjan lehtiä. Taustana oli auringon kilo koskessa… haastetta. Monenlaisten kokeilujen jälkeen sain aikaiseksi tällaisen tunnelmallisen oravanmarjakuvan (May Lily, Mainathemum bifolium). Lehden samaa sydänmuotoa kuvasi Leenakin; kuvia näemme varmaan myöhemmin CombiPhotoBlogissa.
Onkohan Sanginjoki Oulun kaunein joki?
.jpg)
Unelma suuresta puusta
Kalevassa oli tänään juttu Oulun keskustan suurista puista. Puistoblogikin mainittiin siinä yhteydessä. Juttu oli päällisin puolin kai ok, mutta jotkut yksinkertaistukset kiusasivat. “Jyrähti Kalleinen” kirjoitti toimittaja… Minut tuntevat kai tietävät etten juuri jyrähtele; pikemminkin olen keskustelun kannalla.
Suurten puitten poistamisesta uusien suunnitelmien ja uusien puitten tieltä voi olla monta mieltä. Suunnitelmien lähtökohtana voisivat olla vanhat puut. Sellaisen suunnitelman tieltä niitä ei tarvitsisi kaataa. Ja annetaan suurille puille tilaa, kun sitä pusikoitumistakin toisaalta paheksutaan. Suuri puu pitää siis ympäristönsä aukeana. Se käy lehtijutustakin ilmi.
Oulun keskustasta on viime vuosina hävitetty kaikki ruhtinaanpoppelit. Niitä on ollut esimerkiksi Snellmanin puistossa ja Karhin puistossa. Tämä poisto on tehty puun levittämien siemenkarvojen takia. Kahden viikon “epäsiisteys” ja loppukesän lehvästön huono kunto ovat olleet liikaa. Toisaalta koivupuistoihin ei kovin helposti synny yksittäisiä tosi suuria puita.
Vanhojen puiden kunnon tutkiminen on hankalaa. Takavuosien onnettomuuden takia puita lienee kaadettu varmuuden vuoksi. Puiden kunnon ymmärtäminen on haastava tehtävä; asiasta valmistui äskettäin väitöskin.
Männyt kärsivät varmaan 1900-luvun lopulla ilmansaasteista. Keskustaa lähimpiä männiköitä on Nuottasaaressa, Välkkylän ympärillä, Toppilassa, mutta ei ihan keskustassa. Vanhoja omenapuita on, samoin vanhoja pajuja, mutta ne eivät ole järin suuria. Suuri ja vanha puu olisi ymmärrettävä erottaa toisistaan.
Suurten puitten puuttumiselle keskustasta on siis monia erilaisia syitä. Ruhtinaanpoppeleiden poisto suurin ja ilmeisin.
Muistathan tutustua uuten PhotoCombiBlogiin – uudenlaisia luontokuvia! Oulun puistopuut -näyttelyymmekin siellä on edelleen linkki!
CombiPhotoBlog on Leenan ja minun uusi blogi! Kokeilemme kimpassa yhdistelmäkuvien tekemistä. Blogi on itse asiassa jatkoa PlantPhotoBlogille, jossa olen kokeillut kaikenlaista. Niinpä jatkamme hdr:ää, blendaamme, luomme tasoja ja panoraamaa. Creative, sanoisi anglosaksi. Makroa, abstraktia, maalauksellista, himmennettyä ja epätarkkaa. Ja melkein aina kasveista. Leena aloitti entisöijänä ja koristemaalarina, mutta sabluunat löytyvät nyt tietokoneesta.
Jostain syystä CombiPhotoBlogin avajaiskasviksi tuli horsma. Eli ensimmäiset neljä postausta sisältävät kuvia vain horsmista. Tai paremminkin horsmista tehtyjä kuvia. Mutta tätä siellä ei ole:
Horsma kukkii nurmikolla… voisi nimi olla, kasvupaikan mukaan. Mutta taas opin jotain horsman kukan kauneudesta.
Kuva on jalustalla otettu tyylipuhdas HDR-kuva. Vahvat värit! Koko kukka näyttää kuin uudelta.
Lopuksi huvituskuva, Kasvitieteellisen puutarhan lammelta:
Isosorsimo halkaisee osmankäämin lehden
Tässä toinen silmää koetteleva kuva. Vuosi sitten en olisi osannut aavistaa, että näin voi kuvata. Kaksi kuvaa! Jälkeenpäin on itsekin vaikea ymmärtää, kuinka tämän tein. Mutta tekniikka on HDR:n kääntöpuoli eli kuinka käyttää halot hyväksi. (Telejatkeen kanssa polttoväli 420 mm, f10, suljinaika vaihteli 1/100 – 1/160 sek.)
—
Mutta kuka perustaisi Oulun luonto portaalin!?
Uusi CombiPhotoBlog -blog vaatii huomiota, mutta tätäkin blogia haluaisin jatkaa. Mutta haluan myös laajentaa aihepiiriä ainakin hiukan puistojen ulkopuolelle. Haaveena olisi Kaupunkiluontoblogi tai Urban Nature blogi, mutta tällaiseen laajennukseen tarvitsisin tähänkin blogiin yhteistyökumppanin tai -kumppaneita. Tai – kuka perustaisi Oulun luonto -portaalin, jossa olisi juttuja ja blogeja Oulun ja sen ympäristön luonnon eri puolista.
Aion nyt näyttelyn jälkeen selvitellä blogissa päätäni. Mitä tuli tehtyä? Nyt voin julkaista kuviakin vapaammin eikä pihdata aina; ‘jospa tämä säästetäänkin näyttelyyn?’ … ja se säästettiin, turhaan. Monta piti kuvia olla senkin takia että sai tarpeelliset vaa’at ja pystyt… Varastoa on kertynyt.
Eilen kirjoitin hahmoista, mutta valokuvan ja kuvankäsittelyn kannalta. Niistä muotoutui kuin itsestään näyttelyn olennainen osa. Jälkeenopäin ajatellen hahmot tarjosivat tien puistojen historiaan: Paula von Populus Pietarin taimimyymälöihin vuosisata sitten; Sofia Äppelträd Kiikkusaarten syntyaikaan,jossa hänet oli helppo sijoittaa Hanna ja Maria Åströmin ja Maria Silfvanin kanssa porvarillis-säätyläiseen aikaan; Roosa Rubra edustaa myyttisen pyhän pihlajan yhteyttä nykyaikaan; Pia Paju on nykyaikaa, toivottavasti. Kuka jäi pois? Victoria Vaahtera, lohenkalastaja-loordin suomalaissyntyinen vaimo. Näitten kanssa oli mukavaa! Olisihan siellä voinut olla vielä Terttu Tervaleppä pesemässä pyykkiä Hupisaarten ojikoissa tervaveneitten väleissä! Ei tullut ajoissa mieleen.
Yksi lähtökohta oli vieraannuttamisessa. Oli aika yllätys nähdä omissa valokuvissaan jotain outoa, jotain eri aikakaudelta. Kuvan oma alkuperäinen paikka ja aika horjui, jopa hävisi.
Näyttelyn avauskuva – jossa on kaikki Leenan hahmot berliininpoppelin ympärillä – on varmaan hankala heti sijoittaa Ouluun. Vaikka se onkin siltojen keskellä, Lohipadonniemellä.
Vieraannuttaminen toimi toisinkin päin: – Ei voi olla totta! Leena huudahti, kun näytin hänelle valokuvan paikan, Lohipadonniemen “todellisuudessa”. Kuva oli syöpynyt mieleen, mutta erilaisena, hänen oman mielikuvansa mukaisena.
Mutta ehkä myös tämän postin alun ja lopun maisemakuvatkin ovat oululaiselle outoja. Toisesta syystä. Tuttu paikka, mutta kirkko keskellä metsää. Entisiä aikoja? Nykyistä Oulua? Siis – mistä kuvat on otettu? Vastaus on alimman kuvan alla.
Lohipadonniemi, sieltä nämäkin. Kirkko näkyy Lammassaaren yli, sillat on oikealla. Metsäinen kaupunki, tämä Oulu. Alakuvassa on rauduskoivu; kuvan piti tulla koivuvitriiniin, mutta se ei koskaan valmistunut.
Saimme näyttelyn tänään pystyyn. Meillä oli valmis suunnitelma, taitto, mitat. Kaikki meni paikalleen ja lopputulos on haluttu. Kuvassa pystytyksen jälkeen vaimoni Leena Holmström, jonka kätten jälkeä näissä kuvissa on kaikki satumainen, kuviteltu ja eri kuvista yhdistelty.
Leenan aloitteesta haimme viime syksynä kirjastolta tilaa Oulun puistopuut – valokuvia ja kollaaseja -näyttelylle. Ajatuksena oli yhdistää kuvankäsittelyä ja dokumentaarista kuvaa ja kenties käynnistää hiukan keskustelua taas tästäkin asiasta, valokuvan dokumentaarisuudesta. Tai käsitellä ( = käsittää) kuvaa niin kuin sen käsitämme…
Lopputulos ei taida viedä keskustelua tähän suntaan. Leena teki puistokuviin niin fantastisia hahmoja, että raja dokumentaarisen ja fiktion välillä pysyi kristallinkirkkaana. Itse koen että hänen työnsä teki minun puistokuvistani kaksin verroin kiinnostavampia ja hauskempia. Toivottavasti myös nuoret hoksaavat näyttelyn. Ja muut kuvankäsittelijät! Leena etsii koko ajan myös vakavia kuvankäsittelytöitä! Hänen työnjälkeään on myös näyttelyn suunnitelma ja nettigalleriat (Näyttelyn taitto joka on myös nettisivujen perusta).
Minun oli sitten suhteutettava oma puistopuita käsittelevä selitystekstini sitten näihin hahmoihin… Ratkaisuksi tuli, että nimesin hahmot ja tein niistä ikään kuin historiallisia. Ja tässähän yksi kaksikko: Victoria Vaahtera ja Sofia Äppelträd. “Pane, että ilman varjoja! huutaa Leena tuosta vierestä. Se on hänelle kuin “alasti”.
Koko kysymys dokumentaarisuudesta ei tosin minusta enää ole hedelmällinen pohdiskelun aihe. Kuvassa on kyse samasta kuin muussakin kielessä: kuvalla valehdellaan, suostutellaan, innostetaan, peitellään, käsitetään väärin ihan niin kuin millä muulla kielellä tahansa. Kyse on tekijän tarkoituksesta, motivaatiosta, päämääristä, tietoisista ja tiedostamattomista.
Toisekseen yhdestä HDR-kirjasta löysin Leenan hahmoja vastaavan esimerkin. HDR-kuvauksella ja kuvankäsittelyllä on Hollywood-elokuviin luotu aivan toden näköisiä ( = valokuvan näköisiä) esineitä ja sisustuksia, jotka kuitenkin ovat synnyltään bittivirtaa. Kirjassa puhuttiin “fotorealistisesta fantasiasta” ja sellaisiahan nämä Leenan satumaiset hahmot ovat: valokuvan palasia uudella tavalla yhdistettynä.
Seuraava projekti olisikin ryhtyä kaivelemaan, mitä se aito oikea 32-bittinen Photoshoppailu on. Sillä se antaisi kuvaan sävyjä ja valovoimaa (= exposure!) aivan uudella tavalla lisää.
– - – Mutta kun olimme lopettelemassa näyttelyn pystytystä, vitriinin eteen pysähtyi nainen, joka kysyi: “Ovatko nämä kuvissa oikeita nukkeja?” ja kun Leena ei oikein osannut vastata, hän jatkoi selittäen “Vai vain kuvankäsittelyä…?” Johon Leena iloisesti nauraen… “vain kuvankäsittelyä…”. Ehkä sittenkin myös se alkuperäinen kysymyksemme kuvan totuudellisuudesta jää jollakin tavalla ja tasolla ihmisiä vaivaamaan.
LINKIT NÄYTTELYYN:
