Archive for the ‘Ranunculus’ Category
Tätäpä ei suuresta kuvasta taida arvata. Kyseessä on rönsyleinikki! Eli tämän tunnetun rikkaruohon kerrottukukkainen muoto, Ranunculus repens ‘Hortensis’. Suomeksi pallerorönsyleinikki, ruotsiksi prinsens knappar.
Laitoin luonnonkasviblogiini kuvia erilaisista rönsyleinikeistä!
Oulussa on vasta valkovuokkojen aika parhaimmillaan, kai aika normaalin kevään aikataulussa. Sinivuokkojen kukat ovat jo kuihtuneet. Kasvitieteellisen puutarhan lehto-osastossa (yläkuva) kukkivat mm. valko- ja keltavuokot, imikkä (Pulmonaria obscura), kevätlinnunsilmä (Chrysosplenium alterniflorum) ja mukulaleinikki (Ranunculus ficaria ssp. ficaria). Mitään näistä eteläisen Suomen kasveista ei kasva luontaisesti Oulun seudulla. Luonnosta mahdollisesti löytyvät ovat puutarhakarkulaisia, eräänlaisia rikkaruohoja siis!
Viljelykasveina näistä suosituin on valkovuokko. Vuokkoja istutettiin Hietasaaren huvilapihoille jo 1800-luvulla. Nyt sitä näkee karkulaisena harvakseltaan ja pieninä kasvustoina siellä täällä. Imikkää ei Oulun luonnosta juuri ole tavattu (ehkä vain kerran, 1800-luvulla), kevätlinnunsilmiä ja mukulaleinikkejä muutamia kertoja. Hupisaarilla istutuksista karkaillut mukulaleinikki on levinnyt pieninä kasvustoina muutamiin paikkoihin, mm. Plaatansaaren vattupuskiin. – Alla mukulaleinikki nuorten nokkosten joukossa.


