Posts Tagged ‘Oulu’
Toppilansaaren kasvillisuutta selvitettiin 2000-luvun alussa useaan eri otteeseen. Ensimmäiset selvitykset teki Oulun yliopiston Kasvimuseon väki. Raportissa käsiteltiin pääasiassa putkilokasveja ja kääpiä. Sittemmin toinen konsultti teki kasvien mahdollisesta sirrosta pari raporttia. Itse tein selvityksen Toppilan lajistosta vuosikymmenittäin. Tuomas Kauppilan kanssa teimme selvityksen viherrakennukseen sopivista kasveista, Toppilan perinteet mielessä. Osa raporteista löytyy edelleen netistä.
Toppilansaaren ja Toppilan erityisistä lajeista tehtiin siirtoistutuksia Kasvitieteelliseen puutarhaan. Myös valkomesikän pelättiin häviävän, ja sitäkin kasvoi kasvitieteellisessä yksi pehko. Enemmän satsattiin Prikipuiston eli silloisen valkovuokkolehdon valkovuokon soukkolisäkseen. Se ei onnistunut monista yrityksistä huolimatta. Mutta se on selvinnyt Prikipuistossa.
Alla kuvissa Toppilansaaren maankäyttöä suunnitellut työryhmä 2005 tutustumassa Kasvitieteellisen puutarhan siirtoistutuksin. Keskellä on valkomesikkä. Oikean reunan pystykuvassa ja maisema-arkkitehti Liisa Kääriä-Fischer ja ylipuutarhuri Tuomas Kauppila. Vasemman kuvan vasemmassa reunassa Marketta Karhu Oulun kaupungin ympäristövirastosta.
Heti vuoden 2005 asuntomessuilla kävi ilmi, että Toppilansaaren valkomesikkä on selvinnyt yli Toppilansaaren myllerryksen. Sitä löytyi alueen reunoilta, jopa itse messualueelta aivan Toppilansalmen rannasta (kuva alla). Mutta sitä löytyi myös kokonainen kasvusto saaren merenpuoleisesta päästä, pusikon reunasta. Seuratuista putkilokasveista taisi hävitä vain kullero. Valko- ja rohtomesikkä, valkopeippi, valkovuokko ja muut Prikipuiston koristeperua olevat kasvit (puistolemmikki, varjolilja) ovat selvinneet tähän asti. Rohtomesikkää on vain salmen pohjoispuolella, ja siellä se on vähentynyt. Se jäi messujen väliaikaisen parkkialueen alle. – Käävistä pikkukennokääpä on vähentynyt, jollei kokonaan hävinnyt.
Tämän taustan ja silloin vallinneen huolen takia olisi kiva tietää, lähtikö Toppilansaaren tyypillisin ja vakiintunein painolastikasvi maansiirtojen ja läjitysten kautta koko kaupungin valtaukseen. Vai tuliko valkomesikkää läjitysalueille (myös) jostakin muualta? Huhuja on kuulunut, että se olisi leviämässä aktiivisemmin myös eteläisessä Suomessa.
Muuten Suomen merimuseossa on juuri meneillään näyttely Sataman matkat , jossa esitellään laajasti Oulun painolastikasveja. Olen itse toimitttanut sinne valokuvia, ja Oulun yliopiston kasvimuseo lähetti sinne myös museonäytteitä.
Lopakkaläjityksen laelta Ruskon kaatopaikalle. Ollan suurjännitelinjaa korkeammalla,
välissä näkyy linjan lankoja. Tele painaa perspektiiviä kasaan.
Valkomesikän alkuperän jäljittäminen on johtanut seikkailuun netissä ja läjitysalueilla… Netistä sekä löytää että ei löydä. Käteen jää tiedon sirpaleita, ei käsitystä koko prosessista. Tänään sain selville, että 2002 tehtii YVA (ympäristövaikutusten arviointi) Oulun kaupungin ylijäämämaitten sijoituksesta. Itse raporttia ei löytynyt, mutta ympäristökeskuksen lausunnosta selviää pääkohdat. YVAssa esiteltiin kaksi vaihtoehtoa olemattoman nollavaihtoehdon lisäksi. Kaupungin päätettäväksi jäi kumpi toteutuisi. Ykkosessä kaupungin pohjoispuolisen alueen ylijäämämassat tulisivat Ruskoon-Ruskonselkään, ja eteläpuoliset Kaakkuriin (siis Toppilankin maat). Kakkosvaihtoehtoon sisältyi ykkönen tietyin poikkeuksin eli lisäaluein. Kakkosen mukaan Toppilan maat siirrettäisiin merenrannan tuntumaan Taskilassa. Paljon muutakin suunnitelma sisälsi. Mutta tiedossa ei siis ole kumpi valittiin.
Eilen – sunnuntaina – kiipesin Ruskonselän(Lopakkasuon) läjitysalueen huipulle. Luoteessa kajasti kaatopaikan tunturimaisema. Maansiirtojen mahtavuus yllättää aina. Paikka liittyy myös käynnissä olevaan Ruskon kaatopaikan laajennuksen kaavoitukseen, joka liittyy taas Punaisenladonkankaaseen ja Kalimeenjokeen jne. Yhdyskuntasuunnittelu on mahtava voima. Mutta kukahan sitä viidakkoa ja sen omaa aluasukaskieltä hallitsee. Ehkä kielen hallitsija hallitsee, ajattelin täällä yhden tavanomaisen YVAn huipulla.
Mitähän sinne Taskilan rantaan kuuluu? Kasvaako siellä valkomesikkää? Miten tämä maansiirtomyllytys vaikuttaakaan ympäristöömme?
Tarkastin, että tämän Lopakkasuon läjitysalueen kasvit tutki Oulun kasvit- kirjaan vuonna 2002 Erkki Vilpa. Läjitysalue perustettiin siis 2003. Atlaskortissa ei ollut merkintää läjitysalueesta eikä valkomesikästä. Lähimmät pari mesikkää hän oli huomannut varsinaisen Ruskon puolella muutama kilometri länteen. Läjitysalueen kohdalla on ollut suuriruohoista heittopeltoa.
Läjitysmaitten kauneutta… Tämän tien reunoissa on eri-ikäistä
valkomesikkää jatkuvana nauhana.
Mutta tällä läjitysalueella valkomesikkää on, korkeiden kasojen alareunassa. Ei ehkä niin paljon kuin odotin, mutta paljon kumminkin. Lisäksi läjitysalueen vieressä on paljon pienempi Destian aidattu maa-ainesalue, joka sisältää ilmeisesti hankalampia maajätteitä, esim. asfalttia. Siellä valkomesikkäkasvustoja näkyi myös useita. En ollut varustautunut kenttäkortilla, vain kameralla. Silmäilin Erkin korttia, ja huomasin heti uusia lajeja. Tässä olisi yksi mahdollisuus seurata kasvillisuuden muutosta kaupungissa: selvittää maitten siirtoja ja kasvien kulkua ja maansiirtojen vaikutuksia. Meillähän on nyt kirjamme Oulun kasvit -kirjamme tietokannassa tilanne ennen uusein läjitysalueiden perustamista. Pystyisikö uusilla täsmäkartoituksilla esim. tienpientareilta ja rakennusalueilta tutkimaan kasvillisuuden väliaikaisia ja pysyvämpiä muutoksia? Voisiko olla indikaattorilajeja, kuten valkomesikkä?? Pystyisikö joitakin maamassoja erottamaan toisistaan kasvillisuuden perusteella?
Ensi töikseni – kunhan saan hankittua uuden GPS:n kadonneen tilalle – naputtelen pitkin tienpientareita uusia valkomesikkäpaikkoja gepsin muistiin…
Pujoa ja pietaryrttiä, horsmaa ja mesikkää
Valkomesikkä kuuluu painolastikasveihin. Sen tiedetään olleen Oulussa 1860-luvulta alkaen. Se on vakiintunut Toppilansaareen, mutta ei se sieltä omin voimin minnekään levinnyt. Yhtä selviä ja tyypillisiä painolastikasveja ei juuri muita ole. Muut ovat hävinneet, tai ovat osa Oulun seudun kasvillisuutta, alkuperäisiä ja tulokkaita, kuten maahumala. Keltakukkainen rohtomesikkä on koko ajan ollut heikompi ja vähäisempi. 2000-luvun alussa valkomesikkä oli usein esillä kun suunniteltiin Toppilansaaren asuntomessualuetta ja muuta rakentamista.
Oli projekti nimeltä Luonnonmukainen ympäristörekentaminen / Toppilansaaren maankäytön muutostilanteiden hallinta tms., jossa olin siinä itsekin mukana. Tein mm. raportin Toppilan lajit vuosikymmenittäin. Se oli suuri Excel-taulukko. Lähes kaikki projektin julkaisut ja raportit löytyvät edelleen netistä, mutta suurin osa niistä on suunnitelmia, joiden toteutumisesta ei ole käsitystä. Valkomesikkää keskeisempiä olivat pikkukenno- ja pähkinänkääpä, jotka vaikuttivat oikeasti asuinalueiden sijoitteluun. Pikkukennokääpää alueelta ei kuitenkaan ole sen jälkeen havaittu.
Jo 2002 julkaistiin Heli Virkkusen raportti, jossa suunniteltiin tai ideoitiin Toppilan maansiirtoja. Yhtenä ideana oli tallentaa pintamaat ja palauttaa ne rakentamisen jälkeen Toppilansaareen. Näin siemenpankki kenties säilyisi ja siirtyisi takaisin. Ei ole tiedossani miten maansirrot sitten toteutettiin ja kenen päätöksellä. Maansiirto aloitettiin kuitenkin 2003 keväällä (kuvat ylärivi), ja silloin näin Viherrankaan autoja maita kuljettamassa. Näissä kuvissa työ taitaa olla juuri alkamassa – klikkaa suuremmaksi.
Vuosi 2004 (alla) oli rakentamisen aikaa. Toppilansaari oli valtava työmaa. Rakennettavien alueiden pintamaat oli kuljetettu pois.
